Siirry suoraan sisältöön

Ilmastonmuutos maataloutemme supervoimana

Ilmastonmuutos on yksi aikamme suurimpia haasteita, joka tulee ravistelemaan ihmiskuntaa ennennäkemättömällä ja repivällä tavalla. Sään ääri-ilmiöt myrskyistä metsäpaloihin tulevat yleistymään. Luonnon ekosysteemit muuttuvat.

Keskusta-aatteellisena ajatushautomona Ajatusvaja on joutunut miettimään ilmastonmuutoksen vaikutuksia arkiseen elämäämme Suomessa paljon. Nähdäksemme ilmiön haittojen vakavuudesta johtuen niihin huomiota on kiinnitetty jo liikaakin, ja sen suomia mahdollisuuksia Suomen maataloudelle puolestaan ei ole kartoitettu riittävällä tasolla.

Ilmastonmuutoksen täysi pysäyttäminen ei nykytiedon valossa enää onnistu. Katseet tulisikin kääntää ilmastoahdistusta nuorissamme aiheuttavista uhkakuvista kohti ilmastonmuutokseen sopeutumista ja sen täysimittaisen hyödyntämisen suunnittelua.

Suomen maatalous, huolimatta roolistaan hyvinvointimme kulmakivenä, on nimittäin aina kärsinyt kylmästä ilmastostamme. Viileä ilmasto tarkoittaa väistämättä verrattain maltillisia satoja. Kotimaamme sotilaalliselle huoltovarmuudelle niin tärkeät ruis ja peruna eivät viihdy erityisen hyvin pakkasessa kasvuympäristönä, chileistä ja mansikoista puhumattakaan. Esimerkiksi kirsikkatomaattien kasvihuoneviljely onkin nykyisellään huoltovarmuutemme jatkuvuuden kannalta välttämättömyys.

llmastostamme johtuen Suomen maatalous on ylipäänsä taloudellisesti kannattavaa vain maan eteläosissa, eikä sielläkään ilman valtavaa EU:n ja kansallisen tuen koneistoa.

Kaiken tämän huomioiden on erittäin kiinnostavaa, miten ilmaston lämpeneminen tulee muuttamaan tilannetta Suomen maataloudessa. Kun huono-onnisemmat maat joutuvat ratkomaan kutistuvan viljelykelpoisen maan häviämistä, samaan aikaan Suomen maatalous saattaa puhjeta uudenlaiseen kukoistukseen pohjoisempien maa-alojemme muuttuessa lämpötiloiltaan viljelykseen sopiviksi. Kun ilmasto lämpenee, Suomessa viljelyalat todennäköisesti kasvavat, päinvastoin kuin jo valmiiksi lämpimissä maissa.

Samaten perinteisillä eteläisemmillä viljelyalueillamme voidaan alkaa ilmaston lämmetessä viljellä myös kokonaan uusia elinkelpoisiksi muuttuvia viljelykasveja, joita ei aiemmin Suomen oloissa ole ollut järkevää harkita. Mikäli ilmastonmuutos kehittyy suotuisasti, ei ole mahdotonta että esimerkiksi banaani, joka on yksi maailman syödyimmistä hedelmistä, yleistyy suomalaisessa maataloudessa arvokkaana viljelykasvina. Tai mikseipä vaikka kotimainen, vastuullisesti maatiloillamme tuotettu lähiruoka-mango tai avokado?

Ilmastonmuutoksen lämmittäessä jäistä Pohjolaamme yksi varsin realistinen ja positiivinen visio onkin, että tulevaisuuden Suomi muuttuu maailman hedelmä- ja vilja-aitaksi, jonka kilpailukyky ja julkistalouden kestävyys ei enää lepää yksinomaan julkisen sektorin kalliilla tuottaman korkean koulutusasteen ja insinööritaidon varassa, vaan rehdin ja perinteikkään maataloutemme, jonka sadot ovat sekä monimuotoisempia että runsaampia kuin aiemmin.

Ei siis olekaan lainkaan yhdentekevää, tutkitaanko ilmastonmuutoksesta ilmiönä vain sen välittömät haitat, vaiko myös Suomen hyödyt. Tolkun ihmisen ei ole syytä antaa periksi ilmastoahdistukselle, eläinlajien massasukupuuttojen pelolle tai väestönvaelluksien kauhukuville. Sen sijaan meidän on ryhdyttävä suunnitelemaan tulevaisuuden lämpimämmän ilmaston järkevää hyödyntämistä maatalouden ajurina.

Ilmastonmuutos on Suomen kaltaiselle pohjoisen maanviljelysvaltiolle ennen muuta mahdollisuus. Uudenlaisen ilmaston siivittämä paradigmanvaihdos Suomen maanviljelyssä on lopulta voitto, niin isompien viljelykelpoisten maa-alueidemme aikaansaamien tuottavuushyötyjen kuin laajemman viljelykasvien valikoimankin näkökulmasta.

18 kommenttia artikkeliin “Ilmastonmuutos maataloutemme supervoimana”

    1. Hei Atte, ja Kiitos kysymyksestäsi. Ilmastonmuutos on vakava ja todellinen asia, joka otetaan tosissaan niin meillä kuin monien muidenkin yhteiskunnallisia haasteita pohtivien tahojen keskuudessa. – Ajatusvajan väki

  1. Nyt taitaa kepu polttaa turpeen lisäksi kannabista. Saisinko tietää tarkemmin, että mikä lajike? 😀

    1. Hei Teppo! Emme polta. Ajatushautomossamme on kyllä harkittu mahdollisuutta, että Suomi alkaisi harjoittaa maanviljelyssään myös kannabiksen kasvatusta. -Ajatusvajan väki

  2. Toivon, että erityisen ansiokkaassa pohdinnassanne huomioidaan myös modernin biotekniikan mahdollisuudet ja geenimuuntelun hyödyntäminen. Vaikka Suomessa ilmasto lämpenee, ei se tarkoita suoraviivaisesti samanlaisia kasvuolosuhteita lämpimien olojen lajikkeiden alkuperäalueiden kanssa. Valtion tutkimusrahoitusta kasvien jalostamiseen molekyylibiologisin keinoin tulisi lisätä.

  3. Asiaa koko juttu! Kun vaarivainaani aikojaan aloitti tomaatin viljelyn ensin viljelyslaatikoissa sitten kasvihuoneessa tiesi jo hänkin sanoa: sotilas marssii vatsallaan! On ilo tuottaa Suomen sotilaalle maittavaa KOTIMAISTA vihannesta! Meillä ei täällä niin ilmastosta tiedetä, sataa jos sataa. Jeesus säätää säät seurakunnalleen.

    Terveisin Sirkka-Liisa Piikkiöstä

  4. Aino Söderholm

    Ette millään tavalla edistä hyvää keskustelua tällä yliampuvalla parodiasivustolla. Tämä on ihmisiä aliarvioivaa.

    1. Päinvastoin, tämä on ihmisiä yliarvioivaa. Monet ovat jo niin kiihkomielisiä, että eivät tunnista satiiria, koska enää ei näytä olevan mahdollista vetää tarpeeksi yli, jotta leikki ymmärrettäisiin.

  5. Uskoisin juttujanne, jos teillä olisi edes perustiedot kasvitieteestä. ESimerkiksi banaani ei ole hedelmä muista artikkelinne virheellisyyksistä puhumattakaan.

    1. Banaani myydään hevi-osastolla. Musiikkia se ei ole, sanot, ettei se ole hedelmä, joten ihanko aikuisen oikeasti väität sitä vihannekseksi?

  6. Tämä on aivan loistavaa pohdiskelua. Nyt kannattaisi jo alkaa kouluttamaan suomalaisviljelijöitä viininviljelyyn. Suomi voisi olla muiden pohjoismaiden ohella tulevaisuudess Euroopan viiniaitta kun keskieuroopassa alkaa olla liian kuumaa ja kuivaa rypäleille.

  7. Pentti Hilavitkutin

    Tälläista ennakkoluulottomuutta keskusta-aate kaipaa kipeästi! Nythän näyttää siltä, että lähes 90 prosentille äänestäjistä on jo kirkastunut kansanliikkeen sanoma. Ehkäpä saamme luvun vielä nousemaan. Lisää kiitos.

    1. Muuten hyvä, mutta…..
      Sään ääri-ilmiöt tulevat lisääntymään, sadetta, ukkosia ja rakeita. Golfvirran hidastuminen jäähdyttää ilmadtoa Suomessa, lämpenemisetu menetetään. Talven kivikovat pakkaset tappavat herkät hedelmäpuut. Lumen alla lymyävät kasvit saattavat säilyä. Niin myös ihmiset. Fiksuimmat muuttavat etelään. 🤠

  8. Turve on Jumalan luomaa. Polkupyörä ja tuulivoimala ovat ihmisen luomuksia, ”pyörylöitä”. Do the math.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *