Susien paikka on kansallispuistoissa

Euroopan unionin rahoittama SusiLIFE-hanke julkaisi taannoin tutkimuksen, joka paljasti suomalaisten pelkäävän susia aiempaa enemmän: Susia pelkäävien määrä on liki kaksinkertaistunut Suomessa muutaman vuoden aikana.

Susia kohtaan koettu pelko on erityisen voimakasta Suomen maaseudulla. Aihe koskettaakin maaseutumme asukkaita erityisellä ja kivuliaalla tavalla: Metsät, aukiot ja järvet on yhtäältä koettu oman rakkaan pihapiirin luonnolliseksi jatkeeksi, mutta toisaalta laki säätelee ankarasti keinoja, joilla kansalaiset voivat niitä varjella.

Pelko susia kohtaan on kasvanut vuodesta toiseen. (Lähde: SusiLIFE 2020)

Yleistasolla katsottuna sudet tuottavat monenlaista haittaa ja kovin vähän hyötyjä. Sudet aiheuttavat pelkotiloja ja sekaannusta, saalistavat hirviä ja peuroja riistanhoidollisesti tärkeiden metsästysseurojen mailla, eivätkä muutenkaan palvele mitään yhteistä ihmiskunnan hyvää tai metsiemme järkevää ja tehokasta käyttöä. Peto on aina peto, eikä siitä muuksi muutu. Sutta ei voi kesyttää, keriä eikä lypsää.

Pääasiassa susiongelman ratkaiseminen on vain tahdosta kiinni. Keskusta-aatteellisena ajatushautomona Ajatusvaja on jo pitkään seurannut julkisuudessa vellonutta murheellista ja politisoitunutta susikeskustelua, jossa tosiasioita ei tunnusteta, ja susiin suhtaudutaan yksisilmäisesti luonnollisena ja väistämättömänä osana metsän elämää. Etelän mediatalot ovat miltei tahallaan piirtäneet kansakuntamme tajuntaan kuvaa susista pahaa tarkoittamattomina luontokappaleina. Kaupunkilaiset eivät asian todellista laitaa voi ymmärtää, kirmatessaan pikemmin lapsekkaan pelottomina luontopoluilla toivoen näkevänsä vilauksen jaloiksi kokemistaan eläimistä.

Maa- ja metsätalousministeriö kertoi vihdoin julkisuuteen 1. marraskuuta 2021 laittaneensa vireille asetuksen, jolla suden kannanhoidollinen metsästys voitaisiin aloittaa. Tämä tuskin kuitenkaan yksinään on vielä läheskään riittävä toimi hälventämään maaseudulla vellovaa pelkoa, jota metsien eläimistöä kohtaan koetaan.

Laki ja asetukset suojelevat sutta isossa mittakaavassa metsästetyksi tulemiselta, mutta laki ei ota vastaavaa kantaa suden poiskuljetuksiin. Susi on laji, joka on syöteillä kohtuullisen helposti loukutettavissa ja siirrettävissä toisille alueille. Varsin tehokas keino hälventää suomalaisten talonpoikien susia kohtaan kokemia pelkotiloja on rajata alueet, joilla susia ylipäätään on mahdollista kohdata. Kansallispuistomme ovat jo nyt tarkasti kartoitettuja alueita, jotka palvelisivat mainiosti tätä tavoitetta.

Aloittamalla susien siirrot kansallispuistojemme helmaan ja huolehtimalla asianmukaisesta riista-aidoituksesta pystyttäisiin varmistamaan susien esiintyvyys vain tarkkaan rajatuilla maa-alueilla. Esimerkiksi Urho Kekkosen kansallispuisto on yli 2500 neliökilometriä laaja alue, joka jo yksinään kykenisi elättämään varsin hyvin Suomen koko 300 eläimen kokoisen susipopulaation. Jos mukaan laajennetaan myös Pallas-Ylläksen ja Oulangan alueet, puhutaan jo varsin mittavista maa-alueista. Jos suden esiintyvyys halutaan turvata koko maassa, myös etelän kansallispuistot saattaisivat tulla kysymykseen.

Rajaamalla susikantojen esiintyvyys kansallispuistojen alueille ratkaistaan monia ongelmia, jotka nousevat pintaan ja julkiseen keskusteluun säännöllisin väliajoin. Pitkien etäisyyksien maassamme myös syrjäisempien seutujemme asukkailla, vahvimmasta herkimpään, on oltava oikeus liikkua metsissämme ilman jatkuvaa huolta odottamattomista ja pelottavista kohtaamisista eläinten kanssa.

Ajatushautomomme esittää Maa- ja metsätalousministeriölle, että susien kannanhoidollisen metsästyksen vaihtoehtona tai lisänä on arvioitava kansallispuistojemme käyttö susien loppusijoitusalueina. Kansallispuistoissa näiden suurpetojen kohtaaminen olisi luonnollinen ja ennakoitavissa oleva tilanne, joka ei aiheuta vastaavalla tavalla pelkotiloja kuin nykyisellään Suomen metsissä vapaasti juoksevat pedot.

Suomalaisten erityinen suhde luontoon on ollut pitkään kansamme rakas ja kaunis ylpeydenaihe. Ei silti ole millään muotoa kohtuullista ajatella, että tällä perusteella maaseutumme asukkaiden olisi elettävä vuodesta toiseen lamauttavan ja raskaan susipelon vallassa. Sudet on syytä siivota pois metsistämme, jotta voimme kansakuntana sulkea Suomen liian pitkäksi venyneen susiongelman kirjan lopullisesti.

9 kommenttia artikkeliin “Susien paikka on kansallispuistoissa”

  1. Harvinaisen typerä kirjoitus, ellei se sitten ole kieliposkella tehty. Jopa kepulaiseksi tyhmä kirjoitus…

    1. EilenTänäänHuomenna

      Lisää kilikilikelloja vaan pienille koululaisille niillä seuduilla joissa sudet ovat syöneet lampaat ja koirat.

  2. ULVONTAHUONEITA KAUPUNKEIHIN!
    Kaupunkeihin ja muihin vastaaviin ihmisten reviireille voisi pakohuoneiden yhteyteen perustaa ulvontahuoneita, joissa ihmiset voisivat totutella ja saada valmennnusta susien kohtaamiseen kansallipuistoissa. Siinä olisi sivu- ellei päätoimistakin työtä hiljalleen hiipuville jauhotusalan ammatilaisille, mylläreille.
    Susien kohtaamisesta traumatisoituneiden ihmisten terapiatilanakin voisi ulvontahuoneet toimia, vaikkapa iltämyöhäisinä aikoina.

  3. Social constructor

    Helsingin seudulla on liian vähän susia. Näin väestö ja etenkin lapset ja nuoret vieraantuvat luonnosta, jota näkevät vain TV-ohjelmissa ja silloinkin kuvattuna Afrikassa. Susia, karhuja, ilveksiä ja ahmoja pitäisikin siirtää pääkaupunkiseudulle kuten myös peuroja ja hirviä niiden ruuaksi. Olisi hyvä jos myös muutama mammutti saataisiin monipuolistamaan Helsingin seudun luontoa. Mammuttejahan ollaan herättämässä henkiin projektissa, jossa niiden lähimmät sukulaiset intiannorsut toimivat sijaisvanhempina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *